Kela-lain uudistus hyväksyttiin eduskunnassa
Eduskunta hyväksyi 18.11.2025 valtioneuvoston esityksen muutoksista Kela-lakiin, valtiontalouden tarkastusvirastosta annettuun lakiin sekä tulotietojärjestelmästä annettuun lakiin. Tasavallan presidentti vahvistaa lakimuutokset 28.11.2025.
Muutosten käytäntöönpanot tehdään vaiheittain vuoden 2026 aikana.
Palveluneuvonnan yhteystiedot päätöksiin
KthLiitto antoi lausuntonsa muutosesityksiin Kela-laista sen käsittelyvaiheessa. Liitto on tyytyväinen, että henkilöstön pitkään toivoma nimien poisto etuuspäätöksistä etenee.
– Olemme pitäneet yllä jo vuosia keskustelua mm. turvallisuusseikoista, joita ratkaisijoiden nimet päätösasiakirjoissa ovat aiheuttaneet. Hyvä, että asia saa nyt harppauksen eteenpäin, KthLiiton puheenjohtaja Tuija Sarlin toteaa.
Jatkossa Kelan etuuspäätöksissä ratkaisuasiantuntijan nimi korvattaisiin Kelan yhteystiedoilla. Muutos edellyttää vielä asetuksen muutosta, joka on vireillä sosiaali- ja terveysministeriössä. Arvion mukaan asetus valmistuu helmikuun 2026 lopussa.
Tiedonsaanti ja valvontaoikeus laajenee
Lakimuutoksia tehtiin myös tiedonsaantiin ja -käsittelyyn liittyen. Jatkossa tiedonvaihto Kelan ja viranomaisten välillä laajenee tutkimuskäyttöön. Etuustyöhön tietoja ei voida käyttää.
Valtiontalouden tarkastusvirastolla on lakimuutoksen myötä oikeus jatkossa tarkastaa Kelan toiminnan ja taloudenhoidon laillisuutta. Tarkastusoikeus ei kuitenkaan ylety Kelan valtuutettujen toimintaan.
Kela-lakeihin tehtiin myös täsmennyksiä Kelan hallintoon liittyen. Tarkennuksia tehtiin mm. Kelan hallituksen jäsenten kelpoisuuteen ja hallituksen tehtäviin. Lakimuutosten myötä myös Kelan päätökset ja kirjeet lähetetään asiakkaille jatkossa ensisijaisesti sähköisesti.
Avustavia tehtäviä mahdollista siirtää yksityisille
Kela voi jatkossa siirtää avustavia tehtäviä yksityisille tahoille tehtäväksi. Jotta siirto olisi mahdollinen, on Kelan varmistettava, että palveluntuottajalla on riittävät tekniset edellytykset ja riittävä osaaminen tehtävien hoitamiseen.
Lain määrittämiä avustavia tehtäviä ovat saapuvien hakemusten ja muiden asiakirjojen vastaanotto, lajittelu ja niihin sisältyvien tietojen tallentaminen, asiakirjojen tulostus sekä kuoritus ja sähköiset tiedoksiannot.
– KthLiitto painotti lausunnossaan, että tehtävien hoito edellyttää luottamuksellisuutta ja virkavastuuta sekä riittäviä turvallisuusselvityksiä. KthLiitto ei voi kannattaa mahdollisia siirtoja, joissa salassapito voisi vaarantua, liiton puheenjohtaja Tuija Sarlin toteaa.