Siirry sisältöön

Kiinnostaako vapaaehtoistoiminta työelämän ihmisoikeuksien parissa?

Nyt on mahdollisuus hakea mukaan SASKin lähettiläsverkostoon! Vapaaehtoiset SASK-lähettiläät toimivat SASKin tukena työelämän ihmisoikeuksien äänitorvina omissa verkostoissaan.
13.5.2024 03:55

Nyt on mahdollisuus hakea mukaan SASKin lähettiläsverkostoon! 

Vapaaehtoiset SASK-lähettiläät toimivat SASKin tukena työelämän ihmisoikeuksien äänitorvina omissa verkostoissaan.

 SASK eli Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus on työelämän ihmisoikeusjärjestö, jonka tavoitteena on taata ihmisarvoinen työelämä ja elämiseen riittävä palkka kaikille myös kehittyvissä maissa. Järjestöllä on 33 kehitysyhteistyöhanketta, joilla parannetaan työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa näihin asioihin.

Lähettiläiden tehtävä on tehdä tämä kaikki tunnetuksi Suomen päässä ja osallistua vaikuttamistyöhön globaalien työelämän ihmisoikeuksien puolesta. He voivat esimerkiksi edustaa SASKia erilaisissa tapahtumissa, pitää teemoja esillä sosiaalisessa mediassa sekä järjestää itsekin tapahtumia omilla kotipaikkakunnillaan. SASKilla on eri puolilla Suomea niin sanottuja vastuulähettiläitä, jotka koordinoivat aluellista toimintaa.

Lisäksi lähettiläät voivat osallistua SASKin jatkokoulutuksiin ja hakea mukaan opintomatkalle. Matka on hieno tilaisuus päästä tutustumaan SASKin kohdemaan yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Opintomatkoja järjestetään vuosittain.

Seuraava koulutus pidetään syyskuussa

Seuraavan kerran lähettiläitä koulutetaan Helsingissä 21.–22. syyskuuta. Tarkempi paikka ilmoitetaan myöhemmin.

Vetäjinä toimivat SASKin asiantuntijat sekä mahdollisesti vierailevat puhujat Suomesta ja SASKin hankemaista. Koulutus pidetään pääsääntöisesti suomeksi.

Koulutus on osallistujille maksuton. Se sisältää ohjelman ja ruokailut. Kauempaa tuleville korvataan myös majoitus ja matkakulut.

Lue lisää ja hae rohkeasti mukaan(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun)! Maailman työntekijöiden oikeuksien parantamisessa tarvitaan jokaisen apua.

SASKin jäseniä ja tärkeitä taustatukijoita ovat laajalti suomalaiset ammattiliitot ja ay-keskusjärjestöt. Rahoitus tulee niiltä sekä ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista.