Yt-valtuutetun elämää: Aivokuormasta armollisuuteen
Viimeaikaisen uutisoinnin myötä olen huomannut ajattelevani paljon psykologista turvallisuutta, kognitiivista ergonomiaa ja palautumista. Aiheissa on sinänsä ollut minulle tuttua, mutta vasta viime viikkoina ne ovat konkretisoituneet omassa arjessani. Olen nimittäin huomannut, kuinka vaikeaa minun oli välillä irrottautua työstä vapaa-aikanakin, kun työhön ja työnantajaan liittyvät asioita käsiteltiin aktiivisesti niin uutisissa, somessa kuin keskustelufoorumeilla.
Tuntui, ettei työ noussut pintaan vain työpäivän aikana, vaan piti itsestään kiinni vielä iltaisin ja viikonloppuisin. Siksi oli oikeastaan täydellinen ajoitus sille, että pääsin marraskuun alkupäivinä osallistumaan Työterveyslaitoksella työskentelevän Sari Käpykankaan koulutukseen – koulutukseen, jossa käsiteltiin juuri näitä samoja teemoja, joiden kanssa olin itsekin kamppaillut.
Kun työn tekeminen muuttuu, muuttuvat myös työn kuormitustekijät.
Nykyhetkessä aivotyötä tekevien suurimpia haasteita ovat erilaiset häiriöt ja keskeytykset, epäselvyydet ja hallitsematon tietotulva. Nämä ovat tekijöitä, jotka tunnistan omasta työstäni erittäin hyvin. Kun ajatukset sinkoilevat ja työn virta rikkoutuu jatkuvasti, kuormitus kasvaa väistämättä.
Juuri siksi tarvitsemme kognitiivista ergonomiaa – selkeyttä, rajaamista ja rakenteita, joiden avulla arjesta tulee hallittavampaa. Osa tästä on työnantajan vastuulla, mutta on myös paljon sellaista, mihin voimme vaikuttaa itse.
Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa?
Ensinnäkin keskeytysten vähentämistä. Jo se, että tiimissä sovitaan aamun ensimmäiset tunnit häiriöttömäksi työajaksi, voi tuoda suuren muutoksen. Teamsin ”liikennevalot” eivät ole vain koriste: ”älä häiritse” -tilan käyttäminen on todellinen työkalu silloin, kun keskittyminen on tarpeen.
Aivojen kannalta kaikkein tehokkainta on kuitenkin se, ettei kaikkea yritä pitää jatkuvasti aktiivisessa muistissa. Muistiinpanojen, tehtävälistojen ja automaattisten muistuttajien käyttö vapauttaa kapasiteettia, joka muuten menisi asioiden pyörittämiseen mielessä. Samoin työtehtävien priorisointi auttaa rakentamaan päivään selkeää suuntaa ja rytmiä.
Samaan aikaan jokaisen kannattaa tarkastella omaa multitaskaamistaan. Se kuulostaa tehokkaalta, mutta todellisuudessa se kuluttaa energiaa ja heikentää keskittymistä. Itse huomaan palaavani tähän teemaan yhä uudelleen. Multitaskaamisen vähentämisen tärkein askel on oikeastaan yksinkertainen päätös: nyt teen vain tätä yhtä asiaa. Kun sulkee viestimet tai hiljentää ilmoitukset ja lukee viestit vain silloin, kun on aikaa vastata niihin, työstä tulee huomattavasti selkeämpi kokonaisuus.
Tärkein askel on armollisuus
Kokouksissa keskittymistä voi tukea pienillä keinoilla, kuten stressilelun hypistelyllä, virkkuutyöllä, rauhallisella kävelyllä tai piirtelyllä – tällainen oheistoiminta käyttää eri aivoaluetta kuin kuunteleminen ja voi helpottaa läsnäoloa.
Tietotulvan hallinta on oma lukunsa, sillä se syntyy usein asioista, joihin emme voi suoraan vaikuttaa: ohjeistusten muutoksista, lainsäädännöstä ja organisaation sisäisistä linjauksista. Siksi tärkein askel on armollisuus.
Oppiminen vie aikaa, eikä kaikkea tarvitse ymmärtää heti. Uusi asia asettuu paikoilleen pala kerrallaan. Kun kirjataan muistettavat asiat heti kalenteriin ja suunnitellaan työpäivää edes hiukan etukäteen, kaaos alkaa vähitellen rauhoittua
Kaiken rinnalla olen miettinyt myös psykologista turvallisuutta ja sitä, miten siihen voi vaikuttaa yksilönä. Vaikka sen rakentaminen kuuluu esihenkilöille ja organisaatiolle, meillä jokaisella on rooli ilmapiirin muovaamisessa.
Avoimuus, kuuntelu, selkeä ja arvostava kommunikointi sekä yhteisten pelisääntöjen noudattaminen ovat asioita, joita voimme jokainen vahvistaa riippumatta siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Pienet teot rakentavat luottamusta arjen keskellä.
Lopulta kaiken ydin on hyvinvoinnissa
Kun parannamme kognitiivista ergonomiaa ja vahvistamme psykologista turvallisuutta, vaikutukset näkyvät sekä työssä että sen ulkopuolella. Me jaksamme paremmin fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti, löydämme voimia vapaa-aikaan ja suoriudumme työssä tehokkaammin. Vuorovaikutus helpottuu ja muistikin toimii paremmin.
Pienet teot, kun niitä tekee johdonmukaisesti, rakentavat kokonaisuuden, joka tuntuu arjessa.
Lopuksi tahdon esittää sinulle pienen kysymyksen:
Osaatko tarkistamatta sanoa, mikä Suomen taajamamerkeistä on se, joka meillä on oikeasti käytössä?
Jos et, ei huolta – et ole ainoa. Ihmisen kyky muistaa pieniä, merkityksettömiä yksityiskohtia on heikko. Silti tottelisimme liikenteessä mitä tahansa noista merkeistä, koska konteksti kertoo meille, mitä ne tarkoittavat. Yksityiskohtainen muisti ei ole tässä kohtaa olennaista, eikä sen tarvitsekaan olla.
Tämä on itse asiassa erinomainen esimerkki siitä, miten aivomme toimivat: ne osaavat ohittaa epäolennaisen ja keskittyä siihen, mikä on oikeasti tärkeää.
Mikä taajamamerkeistä on se oikea? Kerron sen seuraavassa blogissa.
Terveisin:
Riikka Sohlman
Perustoimeentulotuenpalveluyksikkö
ratkaisukeskus 2:n ja tukikeskuksen yt-valtuutettu
KthLiiton yt-valtuutetut ovat käytettävissä, jos haluat keskustella omaan työssäjaksamiseesi liittyvistä asioista. Ole yhteydessä matalalla kynnyksellä.